Illalla lähdettiin tutustumaan paikalliseen bravuuriin, varjonukketeatteriin. Nuket oli valmistettu puhvelin nahasta, ja yhden nuken valmistus saattoi kestää kuukaudesta puoleen vuoteen. Kaikki tehtiin alusta loppuun käsityönä ja teatteriryhmään kuului kokonaisuudessaan 25 ihmistä. Esityksestä ei juuri olisi ymmärtänyt ilman, että tarinaan tutustui etukäteen, mutta esitys oli taidokkaasti tehty. Hullut japanilaiset tohottajat olivat teatterissa jo nähtävyys sinänsä.
Kiertomatka Indonesiaan 2011
Kiertomatka Indonesiaan 2011
keskiviikko 22. kesäkuuta 2011
Temppeleitä ja teatteria
Aamuherätys tuli tuttuun tyyliin torvien soidessa ja lentokoneiden huristellesssa hotellin yli. Aamupalan jälkeen lähdettiin kävelemään Kratonin suuntaan. Palatsialueessa ei juurikaan ylellisyyttä huomannut, varsin vaatimattomat puitteet, kun odotti enemmän kullan kimallusta ja loistokkuutta. Kokemusta saattoi "hieman häiritä" se, ettei ollut opastusta ja täällä ei myöskään tunneta englanninkielisiä opaskylttejä.Talvipalatsin jälkeen suunnattiin Tamansari -vesipalatsiin. Paahtavassa helteessä kuninkaaliset uima-altaat näyttivät ehkä houkuttelevemmilta ja hienommilta kuin loppujen lopuksi olivatkaan. Paikallisten pappojen pisneksiä tuettiin ottamalla riksakyyti vesipalatsilta batiikkimarkkinoille. Tästä ilosta maksettiin turistihinnan lisäksi tuntuva lisämaksu kun poloiset papat joutuivat sillä tavalla meidän takia raatamaan...hävetti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti