Napakka ohjaajamme Amanda piti meille Minnan kanssa ensin teoriaoppitunnin ja antoi neljä tehtävää: veden alla pitäisi pystyä tyhjentämään maski, ottaa suukappale pois ja laittaa takaisin sekä ottaa suukappale pois ja käyttää sukelluskaverin varasuukappaletta. Neljättä en tältä istumalta muista. Meidän oppilaiden jännitys nousi entisestään. Ai, meidän pitää ihan oikeasti tietää ja tehdäkin jotain.
Seuraavaksi laitteet ja räpylät niskaan ja mereen. Ensimmäinen kerta veden alla meni haukkoessa henkeä ja pienen paniikin noustessa. Taisi siinä merivettä mennä nenään ja nieluun ja kaikkialle. Tuli pakottava tarve nousta pinnalle vetämään nenällä happea. Amanda oletti, että kun pinnan alle mennään, siellä pysytään. Se ei oikein sopinut yhteen oppimistahdin kanssa. Maskiin tottuminen vei aikansa samoin kuin laitteen kautta hengittäminen. Olo oli kuin ensimmäisiä kertoja jumppatunneilla. Jos siellä eivät kädet ja jalat kulkeneet synkassa, nyt vaati äärimmäistä ponnistelua ja kuivaharjoittelua tajuta, mikä merkitys on nenästä ulos hengittämisellä, nenästä sisään hengittämisellä ja suun kautta hengittämisellä. Ja mitä tehdä missäkin järjestyksessä. Muista hienouksista puhumattakaan - niistä en edelleenkään tiedä mitään. Muutaman pyrskimisen ja panikoimisen jälkeen hengitys veden alla alkoi sujua rauhallisemmin. Myös maskin tyhjennys vedestä nenäuloshengityksellä onnistui molemmilta oppilailta, joten saatoimme jatkaa oppituntia. Sovimme Amandan kanssa, että käymme katsomassa koralleja ja kaloja, ja kokeilemme loppujen tehtävien suorittamista sen jälkeen.
Amanda ohjasi meitä eteenpäin. Se mahtoi olla näky. Kaksi sen kummemmin syvyyden säätelyyn ja vartalon hallintaan kykenemätöntä oppilasta, joista piti käytännössä pitää kiinni koko reilun 30 minuutin sukelluksen ajan. Minnalla ongelmana oli vuotava maski, minulla korvat. Vähän väliä tökin ohjaajaa käteen ja osoittelin korviini, koska niihin sattui. Amanda ohjasi meitä sen jälkeen heti ylöspäin. Reissulla näimme kivannäköisiä kaloja, mieleen jäi ainakin yksi pyöreä kelta-valko-musta kala ja violetti äyriäinen, jonka Amanda kaiveli korallista esiin.
Sukelluksen loppuminen oli helpotus. Oli se sen verran extremeä, että hippusen vähempikin olisi riittänyt. Myöhemmin Amanda kertoi, että olimme käyneet huimassa *vink vink* neljän metrin syvyydessä.
Amanda yritti vielä matalissa vesissä, jos noviisit olisivat kyenneet kokeilemaan suukappaleen poistoa, ja muiden tehtävien suorittamista. Se ei enää onnistunut. Allekirjoittaneella oli vettä nenässä ja Minnalla veti suonta jalasta. Olimme molemmat kuitenkin voittaneet itsemme. Ehkä tehtävät hoituvat myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti