Pysähdyimme matkan varrella Prambananin temppelialueelle kiertelemään pariksi tunniksi. Tämä oli ehkä hienoin temppelialue tähän mennessä. Sää oli erittäin hikinen ja auringon lisäksi suomalaisen jurottajakansan on välillä vaikeaa olla ahdistumatta näistä aurinkoisista ja ylisosiaalisista indonesialaisista, jotka ovat erittäin kiinnostuneita mustatukkaisista valkonaamoista ja haluavat kaikki yhteiskuvan omaan kotialbumiinsa näiden kummajaisten kanssa. Seisahtuminen minuutiksi temppelin varjoon aiheuttaa välillä massahysterian, lapset kaivavat esiin kameraa ja kännykkää, äidit vauvojensa kanssa tulevat viereen seisomaan, isät sysäävät poikiaan samaan kuvaan. Tältäköhän se tuntuisi olla rokkitähtenä? Pienen seisoskelun jälkeen ympärillä on lauma ihmisiä kuvaamassa ja pällistelemässä. Olemme selvästikin suurempi nähtävyys kun nämä temppelin rauniot. Valokuvien lisäksi paikalliset haluavat jutella. He tulevat usein kysymään että saanko kävellä tässä rinnalla ja harjoitella englannin puhumista. Kivaahan tuo kaikki on, mutta välillä suomalaisen jöröjukan otsalle nousee hikipisarat ja tekee mieli mennä piiloon maakuoppaan.
Loput päivästä kului auton kyydissä ja olimme perillä vasta myöhään illalla. Matkaa Malangiin ei ole kovinkaan pitkästi, mutta ruuhkat ovat valtavia ja ajonopeus on ehkä keskimäärin 50 km/h. Siinähän se 10 h sitten helposti hurahti. Onneksi hoteli oli ihana ja siellä oli tyyny ja peitto. Kerrankin saa nukkua ilman aikaista aamuherätystä. Kroohpyyh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti