Borobudur ja Diengin alue

Ensimmäinen kokonainen päivä Yogyakartassa kului tehokkaasti 15 tuntia kestävällä retkellä. Lähtö koitti ennen aamuneljää, kun hotellista buukatut kuskit veivät meidät Borobuduriin katsomaan auringonnousua. Ylhäällä olevalle näköalatasanteelle vei tie, jonka molemmin puolin oli taloja kanoineen ja kukkoineen. Nousuamme säesti sieltä täältä kajahtava kukkojen kailotus. Näköalatasanteelta oli hienot näkymät kohti sumun täyttämää laaksoa. Taustalla siinsi Merapi-tulivuori vieruskavereineen. Kukkokuorojen laulu kuului jostain alhaalta. Pikku hiljaa valo lisääntyi ja aurinko nousi. Samalla vuori peittyi sumun taakse, kukot hiljenivät ja oikeat linnut pääsivät ääneen.


Auringonnousua seurasi vierailu Borobudurin valtavalla temppelillä. Seuranamme siellä oli lähinnä sankat joukot koululaisia. Temppelin tsekkailumme hieman häiriintyi, kun koululaiset pysähtyivät tuijottamaan ja nappaamaan kuvia kännyköillään. Rohkeimmat pyysivät yhteiskuviin. Kuvamme kaunistavat nyt monen indonesialaisen lapsen kännykkää. Opas sanoi, että olemme heille kuin taiteilijoita tai näyttelijöitä. Oliko tässä 15 minuutin "kuuluisuutemme"?




Auringonnousua ja temppeliäkin vaikuttavammat näkymät tarjosi matka parin kilometrin korkeuteen Diengin alueelle. Matkan varrella oli kyliä ja lopun tilan veivät taidokkaasti pengerretyt viljelmät. Korkeuserot ja jyrkänteet hirvittivät, mutta olivat samalla uskomattoman upeita. Diengissä kävimme katsomassa Pengilon-järven, Arjuha-temppelin rauniot ja Sikidangin kraaterin, joka oli näistä elämyksillisin - eikä vähiten hajun vuoksi. Kraaterin lähiympäristö oli täynnä laavaa ja ihastuttava pistävä käyneen kananmunan eli rikin haju kulkeutui puuskittain tuulen mukana. Kraaterissa kiehui metalliselta näyttävä vesi, jonka päällä kiersi sankka savu.